KALAAN.FI
- Kalastusharrastajat verkossa
Avaa kartta >>63.97910926.867106

Rahajoki

Vieremä

Kalapaikan tiedot:

Keväisin haukea niin paljon, että käsin voi kalastaa.

Ainutlaatuinen paikka keväisin kokeilla käsinkalastusta paljain käsin maksua vastaan. Kutukala nousee Rotimojärvestä Rahajokea pitkin Rahajärveen.

Nissilän osakaskunta on järjestänyt keväisin mahdollisuuden pyydystää paljain käsin kaloja. Pääasiallinen saalis on hauki.
Aikoinaan kun kalastusta ei valvottu niin tarkkaan, pyydettiin joesta jopa yli kymmenkiloisia haukia.
Jopa kiven avulla on noin isolta hauelta otettu henki pois.
Silmustaminen oli melkein jokamiehenoikeus ennen 1980-lukua.
Jonkin verran virkavalta valvoi salapyyntiä, mutta salakalastajat olivat kovia juoksemaan metsään pakoon.
Jo 1950-luvulla kyläläiset taitoivat tämän jalon kalastusmuodon.
parhaimmat osasivat silmustaa mateita tummasta vedestä.
Kalastus tapahtuu noin huhtikuun puolestavälin toukokuun puoleenväliin riippuen kevään tulosta.

Katso video:
Hauen käsinkalastusta

Tärkeimmät kalalajit:

hauki

Vinkkaa tutuille:

Palveluita lähistöllä:

Kalastusluvat

Kioskit

Lisätietoa

Matkailuinfo

Ruokapaikat

Design © Hi-Vision Oy